Toiminta

Ekologisesti vastuullinen yritystoiminta ottaa huomioon toiminnan vaikutukset ympäristöön. Tuotteen turvallisuuteen ja sen ympäristövaikutuksiin kiinnitetään huomiota sen koko elinaikana: tuotanto, käyttö ja hävitys. Lisäksi yrityksellä on sosiaalinen vastuu sidosryhmistään.

Yritystoiminnan vastuullisuutta on pystyttävä jotenkin arvioimaan, joten arvioinnin pohjaksi on luotava sääntöjä. Seuraavassa on lueteltu tekijöitä, joita ekologisesti vastuulliselta tuotannolta ja toiminnalta voidaan edellyttää. Luonnollisesti kukaan ei voi olla kaikissa suhteissa täydellinen.

 

Eko-eettiset periaatteet

Tarpeellisuus Tuote tai palvelu ei luo kysyntää keinotekoisesti, vaan vastaa olemassa olevaan tarpeeseen pyrkien jopa vähentämään kokonaiskulutusta. Parhaimmillaan se korvaa vahingollisen tuotteen tai palvelun.
Tuotanto Tuotannossa ei käytetä uhanalaisista eläin- tai kasvilajeista peräisin olevia raaka-aineita. Tuotannossa ei käytetä eläinkokeita ja vältetään saastuttamista ja uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä.
Energia Tuotteen valmistus ja käyttäminen sekä havittäminen käyttää mahdollisimman vähän energiaa. Energia tuotetaan tavalla, joka tukee kestävää kehitystä.
Kuljetus Kuljetuksissa pyritään välttämään energian tuhlausta. Tuotanto tapahtuu mahdollisimman lähellä kuluttajaa, ja tuote kuljetetaan mahdollisimman vähän saastuttavalla tavalla.
Materiaalit Tuotteessa käytetään ympäristölle vähiten haitallisia aineita ja tuotantomenetelmiä sekä suositaan uusiutuvia materiaaleja.
Pakkaus Tuotteet eivät aiheuta tarpeettomia jätteitä esim. liiallisen pakkaamisen tai pakkauksen lyhyen käyttöiän takia.
Käyttäjäläheisyys Tuotteen mittasuhteet ovat inhimilliset; pieni on kaunista. Tuote on korjattavissa ja korjaukset voi tehdä itse. Tuote on käyttäjälle turvallinen.
Käyttöikä Tuote on kestävä, eikä riipu muodin vaihteluista. Ei turhia kertakäyttötuotteita.
Kierrätys Käyttöikänsä jälkeen tuotteen materiaali voidaan kierrättää uudelleenkäyttöön tai hävittää haitattomasti. Itse tuotteeseen käytetään kierrätettyä materiaalia.
Sosiaalisen vastuun kriteerit
  • kaikkien yrityksen työntekijöiden kuuleminen yrityksen päätöksenteossa ja tavoitteiden määrittelemisessä
  • työntekijöiden oikeudenmukainen kohtelu ja hyvinvoinnista huolehtiminen
  • mahdollisuuksien luominen vähemmistöille
  • inhimillisten arvojen kuten luovuus, tuottavuus, itsekunnioitus, vastuullisuus ja tasa- arvo,vaaliminen
  • kestävän kehityksen edistäminen yhteiskunnassa, mahdollisuuksien mukaan niin omassa toimintaympäristössä kuin kansainvälisestikin. Esim. oikeudenmukainen kaupankäynti kehitysmaiden kanssa
  • totuudenmukainen tiedottaminen sidosryhmille ja julkisuuteen
  • yritys arvostaa säästäväisyyttä toiminnassaan